Miten säälittävä yritys. Äiti on piilottanut harjani. Mie toivon, mie toivon että mie onnistun nyt, että minun virheet tulee rei'iksi lihaani, että se kaikki mätä tulisi edes vähän ulos, pois ihoni alta

Päässä on vain...kaikkea, pois menoa, kun katselee ympärilleen. Ne on kaikkialla, ne ajatukset, niitä on koko ajan enemmän. Mie voisin hypätä jokaisen auton alle joka tulee vastaan, antaa minun kylkiluiden, lantion ja rintakehän murskaantua pyörien alle, rusentaa minun kehkot, sisäelimet, kaikki korjauskyvyttömäksi. Noin esimerkiksi, tai hypätä sillalta, koulun katolta, niellä kaikki mahdolliset lääkkeet sekaisin alkoholin kanssa, viiltää ranteet auki keittiöveitsellä, hirttäytyä kengännauhoihin.

Äiti oli tänään soittanu Lähteelle, ne aikoo luovuttaa minun paikan siellä..mie en pääse takaisin, ko minulla ei ole todettu mitään psyykkistä sairautta, minun pitää kohdata ja hoitaa minun ongelmat täällä. Tämän tilalle tulee aina uusi ja sen jälkeen toinen, mie en pääse kierteestä..On yhä vaikeampaa pysyä pinnalla, mie en pysty, mie uppoan. Nyt mie olen alkanut kehittämään jo fyysisiä oireitakin, ei tarvitse enää edes nähdä Häntä, kun jo alkaa pahoinvointi ja päänsärky. Jos se tulee samaan porukkaan mie lähen, mie en pysty olemaan, mie en pysty katsomaan, seison hiljaa ja tuijotan maata.. Mie en voinu lähteä kouluun ilman lääkettä, ja mie nukuin siellä..Mie en pääse Lähteelle takaisin, mie en pääse