Lapsellisuutta huokuen:

Petyin nyt pahasti, kun en pääsekkään huomenna Tuska-turnaukseen Muonioon. Oli tarkoitus että Tytti olis tullu meidän kanssa, ja niiltä olis saanu sen toisen puuttuvan kyydin, muttei se onnistunutkaan. Ja nyt on varmaan turha sanoa enempää missä mielentilassa olen. Kauheaa miten ihminen pettyessään taantuu lapsen tasolle ja suuttuu, nytkin paiskoin ovia ja karjuin. Luulin päässeeni siitä jo ohi

 

Ahdistaa

Mutta ei se mistä kerroin juuri :)

Otin otin otin enkä enää palaa eiliseen. En ainakaan nyt.(-Vasta yöllä) Ja mitäs nyt tehdään, kun ei ole enää mitään mitä ottaa tilapäiseen kipuun.

Marilyn Manson lauloi mustasta sateenkaaresta, ymmärsin miten ruma sana korva on.

Elämäni suunta riippuu nyt Ullasta

- enkä edes ole varma olenko ikinä nähnyt häntä

Outoa, miten me ollaan niin riippuvaisia toisistamme, niistäkin joita emme tunne, eniten ehkä juuri heistä. Nyt on taas aika sanoa kuuluisat sanat, ennen oli paremmin. Oliko? Kun tarpeeksi kauas mennään, löydämmekö toisista riippumattoman henkilön, joka kuitenkin elää ihmisten lähellä? Oliko koskaan näin. Erakot, ymmärrän, mutta en kestäisi sellaista yksinäisyyttä, piikkejä tulisi ihan liikaa. Pääni ei kohta enää kestä kaikkea kemiaa minkä sydän tarvitsee. _Se_ jos mikä on surullista, huomata, että puhelinmuistiossa on 300 nimeä, mutta ei ketään jolle soittaa vain kysyäkseen kuulumisia. Yksin väkijoukossa Olenko minä, oletko sinä?

Minä en ainakaan ole yksin, vaikka heidän kiinnostumisensa minuun olisikin vain ruumiillista. Jos vain jaksan valvoa, entä jos liioittelen elämääni? Voinko lentää sen valheen varjolla?